Nettipimentoa ja käärmeitä

Puoltoista viikkoo on ollu pientä taistoo netin toimivuuden suhteen mutta vihdoin vaikuttas siltä et ongelmat on ainaki hetkeks selätetty.. Yliopiston tietokonekeskus oli päättänyt blokkailla lähestulkoon kaikki sivustot sähköpostia myöten ja lopulta koko netti lakkas toimimasta. Asian selvittämiseks tietokonekeskuksen tyypeillä ei hirveesti tuntunu kiinnostusta löytyvän, joten päätettiin käydä keskustelemassa asiata ylemmän tahon kanssa..ja johan alko tapahtua. Nyt sit ainaki toistaseks netti tuntuu pelittävän varsin mallikkaasti.

Hmmm.. mitäs muuta tässä on ehtiny tapahtua. No ainaki käytiin Daan Viljoen Game parkissa vaellusreissulla. Paikka sijaitsee noin 20km päässä Windhoekista, joten se oli aika näppärä päiväreissukohde. Päivän tavotteeks oltiin valittu 9km reitti, jonka ajateltiin olevan ihan riittävä edellisen 17km matkan jälkeen (johon siis aikaa kulu 7h). Maasto oli melko helppokulkuista edelliseen verrattuna ja matka taittuki suht ripeeseen tahtiin. 1,5 tunnin taivaltamisen jälkeen nähtiin kyltti, jossa luki vaellusreitin päättyvän.. Oltiin hiukan yllättyneitä: "tässäkö tää nyt sit oli, ei mitenkään voinu mennä vielä 9 kilometriä?!". Mut niin se vaan oli et reittiä oli enää pikkupätkä jälellä.. Ehkä oltiin jo totuttu sen verran hyvin vaikeeseenki maastoon et matka tuli tarvottua supervauhtia, tai sit reitti ei oikeesti ollu niin pitkä ku oli ilmotettu (epäilen jälkimmäistä). Matkan loppuosuudella sit törmättiinki strutseihin, joista meitä oli varoteltu. Edellisenä päivänä ne oli kuulemma hyökänny jonku vaeltajan kimppuun, ja me oltiin vähintäänki pikkupaniikin partaalla ku ne alko lähestyä meitä vihasen näkösinä. Onneks paikalle sattu joku mies rattorin kans ja käski meitä hypätä kyytiin. Siinä sit istua köröteltiin peräkärryn kyydissä loppumatka ja tarkkailtiin strutseja turvallisen välimatkan päästä. ...ja ainiin nähtiinhän me myös seepra- ja kudulauma reitinvarrella.

Viime perjantaina yliopistolla pidettiin fitness- ja hyvinvointimessut, joissa oli eri kuntosalit promoamassa ja esittelemässä toimintaansa. Mehän sit kierreltiin kojulta toiselle ja sovittiin ilmasia tutustumiskertoja. Ja seuraavana päivänä sit päätettiinki mennä katsastamaan yks saleista. Yllätys oli melkoinen, sillä kuntosali muistutti lähinnä suurta liikuntakeskusta..ja jokseenkin mieleen tuli jopa kylpylä. Sali toimi kahdessa eri kerroksessa ja sieltä löyty muun muassa iso uima-allas, aerobic- ja tanssisali, squash kenttä ja paljo muuta. Itsessään kuntosalin puolelta laitteita ja painoja löyty sen verran paljo ettei tarvinnu pahemmin jonotella tai ootella. Kaikista paras osuus löyty kuitenki sit pukuhuoneiden puolelta...nimittäin SAUNA! Ihan perinteinen normaalilla kiukaalla varustettu sauna, oi että oli kivaa päästä pitkästä aikaa löylyihin. Saunassa meidän lisäks oli pari etiopialaista naista, jotka tuntu viihtyvän sielä vielä meitä kauemmin. Ehdottomasti kyllä aion ens kuukaudeks ottaa kortin kyseiselle salille vaikka hinta onki aika suolanen.

Kuten oon jo aikasemmin maininnu ilmat on alkanu täälä viilenemään, ja sen myötä sit myös elukat hakeutuu kohti lämpimämpiä paikkoja eli kampusta. Käärmeitä on alkanu ilmaantua lähimaastoon sekä pihapiiriin ja kuulin että joku oli eksynyt sisätiloihinkin. Myös yks lepakko on alkanu pitää majapaikkaa portaikossa. Ite oon ollu hiukan skeptinen käärmeiden suhteen ja ajatellu et ne pysys ihmisasutuksesta suht kaukana..kunnes.. 

Olin tavalliseen tapaan aamulenkillä tutulla reitillä ihan kampuksen lähimaastossa. Normaalista poiketen olin päättänyt tehdä lenkin kävellen enkä juosten kuten yleensä..ja hyvä niin. Juosten olis nimittäin jääny huomaamatta tiellä oleva hyvin maastoutuva otus. Siinä se sit oli "askelkin niin isken"-asennossa, ja miun sydän siinä vaiheessa ei oikeen tienny olisko pysähtyny vai hakannu miljoonaa. Lähin sit perääntymään hitaasti kunnes olin vähän matkan päässä.. Sit vaan hirveetä tömistelyä kehiin ja onneks sen seurauksena käärme päätti jatkaa matkaansa. Loppumatkan olinki sit lähestulkoon vainoharhanen ja säikyin jokaista rasahdusta..jo vierestä juoksuun sääntäävä maaorava meinas saada aikaan sydärin. Jatkossa kyllä sit tulee katottua hiukan tarkemmin mihin kävelee.

Kotiin terkkuja ;)

Tää postaus menee nyt sit tylsästi ilman kuvia, mut jatkossa (kunhan uuden kameran saan hankittua) lupaan kuvia laitella.

Roadtrip 4.4 - 7.4.2013

Vihdoin saatiin vuokrattua auto ja päästiin reissuun. Ensimmäiseen leiripaikkaan matkaa oli noin 300km, joista viimeset 200km soratietä. Leirintäalueelle piti saapua ennen auringon laskua, koska sen jälkeen portit menee kiinni. Päätettiin et lähetään ajaan heti ku tytsyjen työt loppuu...ja tiedettiin et kiire tulee. Ajateltiin et alkumatka vedetään mahdollisimman lujaa ku ei tiedetty miten huonossa kunnossa päällystämättömät tieosuudet olis. Kuskin kaasujalka oliki sit suhteellisen raskas ja vauhti oli lähetulkoon se, mitä Polosta irti saatiin (eihän se kovin lujaa kulkenu ku oli painava lasti), mut eka 100km hujahti vähä reilussa 40 minuutissa.

Reitti, jota suurinpiirtein mentiin (n.1300 km)

Sorateiden virtuoosi...

Naukluft
Eka leirintäpaikka sijaitsi Namib-Naukluft National parkissa, jonne saavuttiin täpärästi 5 min ennen ku portit meni kiinni. Nopsaa sit koitettiin saada teltta kasaan ennenku tuli ihan pimeetä. Iltapalan jälkeen sit mentiinki suoraan nukkuun ku tiedettiin et aamulla olis aikanen herätys ja suuntana 17km pitkä vaellusreitti.

Eka leiripaikka

Toisilla oli vähä käytännöllisemmät menopelit
(ehkä meilläki sit seuraavalla kerralla)

Aamulla sit pikanen aamupala ja teltan purku ja auton pakkaaminen (meitä oli varoteltu että paviaanit saattaa käydä hajottaan leirin, jos teltta jätetään pystyyn). Sit paaaaaaljon vettä mukaan ja menoks.
17km saattaa kuullostaa lyhyehköltä patikointimatkalta, mut vaihtelevassa ja välillä tosi raskaassaki maastossa se oli kyllä ihan tarpeeks. Reitin piti olla helppo, mut me tultiin kyllä toiseen tulokseen.. Välillä piti kulkee tosi jyrkkien rinteiden reunoilla ja ei pahemmin uskaltanu muualle katella ku jalkoihin. Mieleen juolahti myös ajatus et jos sattus loukkaantuun, niin ei pahemmin olis mahollisuuksia päästä pois, sillä puhelimista oli kentät hävinny jo ajomatkalla noin 100km sitte.

Reitti oli merkitty keltasella maalilla maalatuilla jalanjälillä, joita aina ei oikeen tahtonu löytyä ja aikaa meni siks myös edestakas kävelyyn. Kuljettuja kilometrejä oli tosi vaikee arvioida, ja reitille ei pahemmin ollu merkattu välietappeja puolta väliä ja reitin alkua lukuunottamatta. Ensimmäisen parin tunnin jälkeen huomattiin et ollaan edetty vasta 3km, joten päätettiin pistää töppöstä toisen eteen vähä rivakammin. Loppumatka mentiinki sit ainaki miun kunnon kestävyyden rajoilla, ja taukoja pidettiin lähinnä nopeiden kuvien ottamiseen ja juomiseen. Kokonaisuudessaan matka kesti 7 tuntia.

Suurin osa reitistä kulki vuoristossa

Huipulta oli kivat näkymät

Seepran raatoja tuli vastaan melko paljo
(nähtiin pari elävääki)

Vaelluksen jälkeen päätettiin kokkailla nopsaa ja jatkaa matkaa seuraavaan leiripaikkaan.. Ruuanlaittoon lisäs pienen haasteen ärhäkkä paviaani, joka halus saada osansa.. Eka se pysy pois ku sille karju ja heitteli kivillä.. mut sit se päätti toisin. Hampaat irvessä se sit juoksi suoraan meidän pöytään ja lähti perään ku juostiin autolle. Sit vaan kateltiinki auton ikkunasta ku se tyytyväisenä veti menemään pastaa miun lautaselta kauha kädessä.

Mörkö

Sossusvlei ja Sesriem
Seuraavan leiripaikan piti olla noin tunnin ajomatkan päässä, mut kuten aina Afrikassa, matkoille ja ajalle on ihan omat merkityksensä. Ajelu kestiki vähä reilu pari tuntia ja seki ajettiin niin lujaa ku kuoppasilla hiekkateillä oli mahollista. Perille saavuttiin taas nipinnapin ajoissa ja telttaki saatiin kasaan vähä ennen pimeetä. Iltapalaa päätettiin mennä syömään leirintäalueen ravintolaan, jossa vaihteeks taas tilailin pihviä, joka maistu kyl tosi hyvältä. 

Aamulla heräiltiin jo ennen viittä et ehdittiin purkaa teltta ja pakata auto ajoissa. Tarkotus oli mennä ihasteleen auringonnousua hiekkadyyneille. Tälläkertaa oltiin kerranki ajoissa ja saavuttiin lähelle dyynejä pimeän aikaan. Loppumatka oli kiellettyä ajaa ilman nelivetoo, joten parkkeerattiin meidän mopoauto ja otettiin toinen kyyti. 

Autolla päästiin dyynien juurelle ja siitä matka jatkuki sit kävellen. Hiekassa tarpominen ei oo mitään kevyintä puuhaa, mut dyynin päälle päästiin ja eiku kuvia räpsimään.

Anna mä lepään

Alaspäin oliki sit vähä kevyempää kulkee

Sit ku dyynit oltiin saatu katsastettua ajeltiin lähellä sijaitsevälle Sesriem Canyonille. Aikaa ei ollu hirveesti käytettävissä sillä samana päivänä piti vielä ajella Swakopmundiin, jonne matkaa oli pitkästi. Siispä pikanen patikointi kanjonin ympärillä ja kanjonissa sai riittää. Tosin keskipäivän aurinko oli niin porottavan kuuma, ettei sielä paljo kauempaa oliskaan jakanu olla.

Sesriem Canyon

Apina löys puun

Walvis Bay ja Swakopmund

Telttailuelämä jätettiin taakse ja suunnattiin rannikolle meren äärelle. Pieni pysähdys tehtiin Walvis Bayhin, jossa käytiin tutkaileen flamingoja ja pelikaaneja. Nyt olin sit mieki jo hypänny rattiin ja huristellu menemään, kaupunkiin tultaessa olin kuitenki jo totaalisesti unohtanu et ajetaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä.. Nohevana risteyksessä sit käännyin väärälle kaistalle, onneks ei ollu pahemmin muita autoja liikenteessä niin pääs kurvailemaan takas omalle kaistalle. :D 

Walvis Bay

Pysähdyksen jälkeen matka jatkuki sit Swakopmundiin, josta oltiin varailtu hotelli. Hotellilla sai huomata miten paljo ilma oli jäähtyny matkan edetessä. Kylmät merivirrat vaikuttaa rannikon säähän sen verran paljo, ettei veteen pahemmin tehny mieli pulahtaa. Muutenki tuntu ku olis tullu kokonaan eri maahan, kaupunki vaikutti tosi eurooppalaiselle ja suurinosa ihmisistä oli valkoihosia afrikaaneja. Illalla suunnattiin italialaiseen ravintolaan syömään, ja syötiinki ihan pitkän kaavan kautta. Alkupalaks kreikkalaista salaattia, pääruuaks ihan huippua seafood-pastaa (katkarapuja, simpukoita, mustekalaa ym.)  ja jälkkäriks brownieta vaniljajäätelön kera. Suomessa kyseinen huvi olis voinu tulla melko kalliiks, mut loppulaskua ku silmäiltiin niin huomattiin et kaikkien neljän ruuat ja juomat makso yhteensä noin 50e.

Seuraavana aamuna vielä ennen kotimatkaa käytiin mutka rannalla ja shoppailemassa. Vaikkei uimaan mentykkään, oli meri ihanan rentouttava ja aaltoja oli kiva kuunnella. Lopuks piipahdettiin vielä salaatille ja sit kotimatka saattoki startata. Tälläkertaa koko matka (reilu 300km) oliki päällystettyä tietä..ja se meidän onneks, koska rikkoontuneiden iskareiden takia kyyti alko muistuttaa jo laivalla matkustamista. Täälä liikenne kulkee kyllä hiukan eri tahtia ku Suomessa..130km/h vauhdissa porukka päästelee vielä ihan surutta ohi. Enää meillä ei kuitenkaan ollu kiire, joten päätettiin ottaa loppumatka vähä rauhallisempaa tahtia ettei hiukan kärsiny automme ihan kokonaan hyytyis.

Kotia kohti

Paska reissu, aprillia ;)

No nyt on sit tullu koettua Afrikkalainen päivystys pääsiäisen aikaan.. Ei mikään ihana kokemus voin todeta. Päätettiin tytsyjen kans lähtee jälleen vuorille vähä retkeilemään.. ja tottakai haluttiin valita vähä extrememmät reitit, eihän me mitään polkuja haluta käyttää (hyvä me!). Kaikki meni varsin hyvin ylösmentäessä.. mut sit jyrkkä rinne alaspäin ei ehkä ollu ihan paras mahdollinen valinta. Siihen ku vielä lisää liukuvan soran niin tulos on taattu. Toisinsanoen sora lähti mukavasti vyörymään jalkojen alla ja vauhti kiihty liian kovaksi, yritin sit jarrutella..mut kappas polvi ei oikeen kestäny ja taittu yli. Siinä sit tuli vähä kynnettyä maata turvallaan ja käsillään.. Ulospäin ei pahemmin näkyny muita jälkiä ku naarmuja leuassa ja kämmenissä... siihen ku se sit oliski vaan jääny, jomottava kipu polvessa oli ihan jäätävä. Ei mitään toivoo et sille olis voinu laskee painoo. Yritin vakuutella itelle et ei siinä mitään vakavaa voi olla ku ei oo edes turvoksissa, mut kylläpä se turvotuski sieltä pikkuhiljaa alko tulla. Onneks ei ollu enää pitkä matka takas yliopistolle, olis muuten yks jalkasena voinu olla pikku hätä.

Noh tien laitaan ku päästiin, niin ei muutaku taksia kehiin ja suunnaks sairaala. Taksi kuski kyseli et mihin sairaalaan mennään, mut eipä ollu pahemmin tietoo paikallisista paikoista, joten sanoin et lähimpään... Noh se sit kuskas meidät Katuturaan, joka ei ehkä olis ollu ensimmäisenä toivelistalla. Vastaanottoaula oli ihan täynnä ihmisiä ja pikku epätoivo alko iskee. Parin tunnin odottelun jälkeen pääsin jututtaamaan jotaki hoitajaa, joka anto pillerin kouraan ja sano et lääkäri kahtoo jalkaa kohta... Noh Afrikan "kohta" tällä kertaa tarkotti reilua tuntia. Ja tää odotus sen takia et sai kuulla lääkäriltä "onhan tuo vähä turvoksissa, pitäsköhän se kuvata?".... Siinä vaiheessa miulla alko olla pikkusen hermo jo kireellä päätin olla hiljaa ettei tulis sanottua jotain pahasti. Seuraavaks lääkäri sit alkoki kysellä vakuutuksista ja pienen rupattelutuokion jälkeen tultiin siihen tulokseen et se kuvataan. Jälleen lisää odottelua..

Vihdoin ja viimein parin tunnin odottelun jälkeen lääkäri sai kuvat kouraansa ja totes et jalka pitää leikata. Mie olin lähinnä paniikin partaalla ja sanoin ettei sitä todellakaan olla leikkaamassa. Yritin kysellä tarkempia tietoja et mikä oikeen oli vialla mut yhteinen kieli oli hiukan hukassa.. Fiksuna tyttönä sit päätin lähtee sairaalasta, koska olin päättäny ettei sielä miun jalkaan enää kosketa, onneks sentään tajusin pyytää kuvat mukaan.

Yliopistolla sit manailin ku miun huone sattuu olemaan just ylimmässä kerroksessa et miten sinne oikeen pääsen.. mut hitaasti mutta varmasti portaista tuli selvittyä ( ei kyl mitään tietoo miten pääsen alas). Sit vaan kaivelemaan vakuutusyhtiön numeroo ja soittoo Suomeen.. Pienehkön odottelun jälkeen puheluun vastattiin ja asia luvattiin selvittää mahdollsimman pian. Yleensä tällasissa tapauksissa kuulemma vakuutusyhtiö korvaa lennot takas Suomeen, ja operointi tapahtuu kotimaassa. Ja ystävällinen miekkonen puhelimessa totes et voin alkaa kahteleen paluu lentoja et tuskin asiassa mitään epäselvää on. Aiko soittaa illan aikana vielä takas ja laittaa vakuutuspäätöksen s-postiin tulemaan....

Että tällasta tälläkertaa.. johan täälä kylmä jo alko tullakki.. ei ku puhelinsoittoo odottelemaan.