Noniih.. Pientä hiljaiseloa blogin kirjottelun saralla. Aika onki hurahtanu ministeriön, aluepäälliköiden ja rehtorien kanssa kättä vääntäessä. Niille, jotka eivät vielä tiedä kerään graduaineistoa kyselytutkimuksella, jossa vertaan Namibian ja Suomen yläkoulujen seksuaalikasvatusta. Ennen reissuun lähtöä suoritin kyselyt jo Suomessa ja nyt on ollu sit aika tehä kyselyt täällä. Aluks olin siinä uskossa että tutkimuksen tekemiseen pitäis riittää pelkästään rehtorien lupa, mutta kappas..olin väärässä. Ja kaikista hienointa on saada tietää siitä just vähän ennen kuin olis tarkotus matkata kouluihin. Eipä siinä sit muu auttanu ku alkaa lupahakemuksia vääntämään.. Ensimmäisenä piti saada lupa ministeriöstä, joka teki päätöksen siitä saanko mennä valtion kouluihin. Koska aikataulu oli tiukka, päätin viedä hakemukseni henkilökohtaisesti... Ihan pikkusen meinas olla perhosia vatsassa ku istuin sihteerineidin käskystä aulaan odottamaan. Aikalailla tunnin kestäneen tiukan tenttauksen jälkeen ministeri päätti harkita hakemustani ja ilmoittaa päätöksensä pikimmiten. Ja eipä siinä sit onneks menny ku reilu viikko ja sain myöntävän vastauksen..sillä hetkellä tais muutamat riemunkiljahdukset päästä.
Mut eipä paljon enää naurattanu ku seuraavana oli vuorossa aluepäällikön tapaaminen, joka päättää mihin kouluihin tutkimukseni saan mennä tekemään.. Päällikkö vaikutti varsin nihkeältä ja olo tapaamisen jälkeen ei ollut kovin toiveikas. Mut siinä vaiheessa ei paljo ollu enää muuta tehtävissä ku odottaa.. Välillä kävin tiedustelemassa tilannetta paikan päällä ja pommitin puheluilla. Noh, tiukan harkinnan jälkeen lupa sit viimein irtos ja sain koulujen tiedot, joihin minun oli määrä mennä.
Sit oliki vuorossa "enää" rehtoreiden taivuttelu. Osassa kouluista rehtorit oli varsin ystävällisiä ja avuliaita mutta mahtu joukkoon pari kieltäytymistäki.. Pikkuhiljaa alko tuntuu siltä että ehkä tästä vielä sitteki tulee jotain, mutta pieni pessimisti kuiski korvaan T.I.A = This is Africa, eli mitä vaan voi vielä tapahtua..
Ensimmäisenä kyselyn suoritin Oshakatissa, joka sijaitsee mukavan automatkan päässä Windhoekista pohjoiseen (n.700km). Reissulle lähti mukaan myös pari vaihtarikaveria ja majottumaan päästiin paikallisen ystävän luokse. Viikon aikana vierailtiin monissa paikoissa kuten pienessä kylässä, jossa asusteli meidät majottaneen ystävämme sukulaisia, lisäksi piipahdimme sairaalassa vierailemassa hänen isoisänsä luona, joka täyttää kohta kunnioitettavat 102 vuotta. Iltaa istuttiin myös toisen paikallisen ystävämme kotona, joka tarjosi meille maittavan illallisen ja loisto seuraa.
Ja pitihän niitä nähtävyyksiäki päästä tutkailemaan.. Yhessä lähikylässä nähtiin Baobab puu, joka on ihan mielettömän suuri. Ja suurella tarkotan nyt sit ihan oikeesti valtavaa. Kyseisen puun sisällä on mm. ennen pidetty vankilaa, nyttemmin vankila on vaihtunut kirkoksi. Päätettiin jälleen tehdä myös "pikku mutka" (kuten Afrikassa on tapana sanoa) Ruacanan putouksille, jotka sijaitsee ihan Angolan rajalla. Kyseisellä putouksella tuli vierailtua jo aikasemmalla reissulla noin 7 vuotta sitte, ja aika lailla samaltahan tuo näytti edelleen. Vettä ei siis vieläkään paljoa näkyny ja vesiputous ei ehkä oo oikee sana, joka paikkaa kuvais.. Mut maisemat oli silti hienot ja 505 rappusen kiipeeminen kannatti.
Paluumatkalla tehtiin taas mainio reittivalinta koska ollaan ihan selkeesti opittu että kaikenlaiset oiko-ja maisemareitit on nopeita ja lyhyitä... nimimerkillä 13 tuntia autolla ajoa krapulaisia ihmisiä kyydissä..
Tässäpä pientä kuvakollaasia matkanvarrelta..
 |
| Reitti |
 |
| Baobab |
 |
| Puun sisältä |
 |
| Matkalla Ruacanan putouksille Angolan rajalta |
 |
| Afrikan talvi muistutti vähä Suomen ruskaa |
 |
| Ruacana |
 |
| Ruacana |
 |
| Loputtomasti portaita |
 |
| Tärähtänytta porukkaa |
 |
| Vierailulta paikallisessa kylässä |
