Paska reissu, aprillia ;)

No nyt on sit tullu koettua Afrikkalainen päivystys pääsiäisen aikaan.. Ei mikään ihana kokemus voin todeta. Päätettiin tytsyjen kans lähtee jälleen vuorille vähä retkeilemään.. ja tottakai haluttiin valita vähä extrememmät reitit, eihän me mitään polkuja haluta käyttää (hyvä me!). Kaikki meni varsin hyvin ylösmentäessä.. mut sit jyrkkä rinne alaspäin ei ehkä ollu ihan paras mahdollinen valinta. Siihen ku vielä lisää liukuvan soran niin tulos on taattu. Toisinsanoen sora lähti mukavasti vyörymään jalkojen alla ja vauhti kiihty liian kovaksi, yritin sit jarrutella..mut kappas polvi ei oikeen kestäny ja taittu yli. Siinä sit tuli vähä kynnettyä maata turvallaan ja käsillään.. Ulospäin ei pahemmin näkyny muita jälkiä ku naarmuja leuassa ja kämmenissä... siihen ku se sit oliski vaan jääny, jomottava kipu polvessa oli ihan jäätävä. Ei mitään toivoo et sille olis voinu laskee painoo. Yritin vakuutella itelle et ei siinä mitään vakavaa voi olla ku ei oo edes turvoksissa, mut kylläpä se turvotuski sieltä pikkuhiljaa alko tulla. Onneks ei ollu enää pitkä matka takas yliopistolle, olis muuten yks jalkasena voinu olla pikku hätä.

Noh tien laitaan ku päästiin, niin ei muutaku taksia kehiin ja suunnaks sairaala. Taksi kuski kyseli et mihin sairaalaan mennään, mut eipä ollu pahemmin tietoo paikallisista paikoista, joten sanoin et lähimpään... Noh se sit kuskas meidät Katuturaan, joka ei ehkä olis ollu ensimmäisenä toivelistalla. Vastaanottoaula oli ihan täynnä ihmisiä ja pikku epätoivo alko iskee. Parin tunnin odottelun jälkeen pääsin jututtaamaan jotaki hoitajaa, joka anto pillerin kouraan ja sano et lääkäri kahtoo jalkaa kohta... Noh Afrikan "kohta" tällä kertaa tarkotti reilua tuntia. Ja tää odotus sen takia et sai kuulla lääkäriltä "onhan tuo vähä turvoksissa, pitäsköhän se kuvata?".... Siinä vaiheessa miulla alko olla pikkusen hermo jo kireellä päätin olla hiljaa ettei tulis sanottua jotain pahasti. Seuraavaks lääkäri sit alkoki kysellä vakuutuksista ja pienen rupattelutuokion jälkeen tultiin siihen tulokseen et se kuvataan. Jälleen lisää odottelua..

Vihdoin ja viimein parin tunnin odottelun jälkeen lääkäri sai kuvat kouraansa ja totes et jalka pitää leikata. Mie olin lähinnä paniikin partaalla ja sanoin ettei sitä todellakaan olla leikkaamassa. Yritin kysellä tarkempia tietoja et mikä oikeen oli vialla mut yhteinen kieli oli hiukan hukassa.. Fiksuna tyttönä sit päätin lähtee sairaalasta, koska olin päättäny ettei sielä miun jalkaan enää kosketa, onneks sentään tajusin pyytää kuvat mukaan.

Yliopistolla sit manailin ku miun huone sattuu olemaan just ylimmässä kerroksessa et miten sinne oikeen pääsen.. mut hitaasti mutta varmasti portaista tuli selvittyä ( ei kyl mitään tietoo miten pääsen alas). Sit vaan kaivelemaan vakuutusyhtiön numeroo ja soittoo Suomeen.. Pienehkön odottelun jälkeen puheluun vastattiin ja asia luvattiin selvittää mahdollsimman pian. Yleensä tällasissa tapauksissa kuulemma vakuutusyhtiö korvaa lennot takas Suomeen, ja operointi tapahtuu kotimaassa. Ja ystävällinen miekkonen puhelimessa totes et voin alkaa kahteleen paluu lentoja et tuskin asiassa mitään epäselvää on. Aiko soittaa illan aikana vielä takas ja laittaa vakuutuspäätöksen s-postiin tulemaan....

Että tällasta tälläkertaa.. johan täälä kylmä jo alko tullakki.. ei ku puhelinsoittoo odottelemaan.