Roadtrip 4.4 - 7.4.2013

Vihdoin saatiin vuokrattua auto ja päästiin reissuun. Ensimmäiseen leiripaikkaan matkaa oli noin 300km, joista viimeset 200km soratietä. Leirintäalueelle piti saapua ennen auringon laskua, koska sen jälkeen portit menee kiinni. Päätettiin et lähetään ajaan heti ku tytsyjen työt loppuu...ja tiedettiin et kiire tulee. Ajateltiin et alkumatka vedetään mahdollisimman lujaa ku ei tiedetty miten huonossa kunnossa päällystämättömät tieosuudet olis. Kuskin kaasujalka oliki sit suhteellisen raskas ja vauhti oli lähetulkoon se, mitä Polosta irti saatiin (eihän se kovin lujaa kulkenu ku oli painava lasti), mut eka 100km hujahti vähä reilussa 40 minuutissa.

Reitti, jota suurinpiirtein mentiin (n.1300 km)

Sorateiden virtuoosi...

Naukluft
Eka leirintäpaikka sijaitsi Namib-Naukluft National parkissa, jonne saavuttiin täpärästi 5 min ennen ku portit meni kiinni. Nopsaa sit koitettiin saada teltta kasaan ennenku tuli ihan pimeetä. Iltapalan jälkeen sit mentiinki suoraan nukkuun ku tiedettiin et aamulla olis aikanen herätys ja suuntana 17km pitkä vaellusreitti.

Eka leiripaikka

Toisilla oli vähä käytännöllisemmät menopelit
(ehkä meilläki sit seuraavalla kerralla)

Aamulla sit pikanen aamupala ja teltan purku ja auton pakkaaminen (meitä oli varoteltu että paviaanit saattaa käydä hajottaan leirin, jos teltta jätetään pystyyn). Sit paaaaaaljon vettä mukaan ja menoks.
17km saattaa kuullostaa lyhyehköltä patikointimatkalta, mut vaihtelevassa ja välillä tosi raskaassaki maastossa se oli kyllä ihan tarpeeks. Reitin piti olla helppo, mut me tultiin kyllä toiseen tulokseen.. Välillä piti kulkee tosi jyrkkien rinteiden reunoilla ja ei pahemmin uskaltanu muualle katella ku jalkoihin. Mieleen juolahti myös ajatus et jos sattus loukkaantuun, niin ei pahemmin olis mahollisuuksia päästä pois, sillä puhelimista oli kentät hävinny jo ajomatkalla noin 100km sitte.

Reitti oli merkitty keltasella maalilla maalatuilla jalanjälillä, joita aina ei oikeen tahtonu löytyä ja aikaa meni siks myös edestakas kävelyyn. Kuljettuja kilometrejä oli tosi vaikee arvioida, ja reitille ei pahemmin ollu merkattu välietappeja puolta väliä ja reitin alkua lukuunottamatta. Ensimmäisen parin tunnin jälkeen huomattiin et ollaan edetty vasta 3km, joten päätettiin pistää töppöstä toisen eteen vähä rivakammin. Loppumatka mentiinki sit ainaki miun kunnon kestävyyden rajoilla, ja taukoja pidettiin lähinnä nopeiden kuvien ottamiseen ja juomiseen. Kokonaisuudessaan matka kesti 7 tuntia.

Suurin osa reitistä kulki vuoristossa

Huipulta oli kivat näkymät

Seepran raatoja tuli vastaan melko paljo
(nähtiin pari elävääki)

Vaelluksen jälkeen päätettiin kokkailla nopsaa ja jatkaa matkaa seuraavaan leiripaikkaan.. Ruuanlaittoon lisäs pienen haasteen ärhäkkä paviaani, joka halus saada osansa.. Eka se pysy pois ku sille karju ja heitteli kivillä.. mut sit se päätti toisin. Hampaat irvessä se sit juoksi suoraan meidän pöytään ja lähti perään ku juostiin autolle. Sit vaan kateltiinki auton ikkunasta ku se tyytyväisenä veti menemään pastaa miun lautaselta kauha kädessä.

Mörkö

Sossusvlei ja Sesriem
Seuraavan leiripaikan piti olla noin tunnin ajomatkan päässä, mut kuten aina Afrikassa, matkoille ja ajalle on ihan omat merkityksensä. Ajelu kestiki vähä reilu pari tuntia ja seki ajettiin niin lujaa ku kuoppasilla hiekkateillä oli mahollista. Perille saavuttiin taas nipinnapin ajoissa ja telttaki saatiin kasaan vähä ennen pimeetä. Iltapalaa päätettiin mennä syömään leirintäalueen ravintolaan, jossa vaihteeks taas tilailin pihviä, joka maistu kyl tosi hyvältä. 

Aamulla heräiltiin jo ennen viittä et ehdittiin purkaa teltta ja pakata auto ajoissa. Tarkotus oli mennä ihasteleen auringonnousua hiekkadyyneille. Tälläkertaa oltiin kerranki ajoissa ja saavuttiin lähelle dyynejä pimeän aikaan. Loppumatka oli kiellettyä ajaa ilman nelivetoo, joten parkkeerattiin meidän mopoauto ja otettiin toinen kyyti. 

Autolla päästiin dyynien juurelle ja siitä matka jatkuki sit kävellen. Hiekassa tarpominen ei oo mitään kevyintä puuhaa, mut dyynin päälle päästiin ja eiku kuvia räpsimään.

Anna mä lepään

Alaspäin oliki sit vähä kevyempää kulkee

Sit ku dyynit oltiin saatu katsastettua ajeltiin lähellä sijaitsevälle Sesriem Canyonille. Aikaa ei ollu hirveesti käytettävissä sillä samana päivänä piti vielä ajella Swakopmundiin, jonne matkaa oli pitkästi. Siispä pikanen patikointi kanjonin ympärillä ja kanjonissa sai riittää. Tosin keskipäivän aurinko oli niin porottavan kuuma, ettei sielä paljo kauempaa oliskaan jakanu olla.

Sesriem Canyon

Apina löys puun

Walvis Bay ja Swakopmund

Telttailuelämä jätettiin taakse ja suunnattiin rannikolle meren äärelle. Pieni pysähdys tehtiin Walvis Bayhin, jossa käytiin tutkaileen flamingoja ja pelikaaneja. Nyt olin sit mieki jo hypänny rattiin ja huristellu menemään, kaupunkiin tultaessa olin kuitenki jo totaalisesti unohtanu et ajetaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä.. Nohevana risteyksessä sit käännyin väärälle kaistalle, onneks ei ollu pahemmin muita autoja liikenteessä niin pääs kurvailemaan takas omalle kaistalle. :D 

Walvis Bay

Pysähdyksen jälkeen matka jatkuki sit Swakopmundiin, josta oltiin varailtu hotelli. Hotellilla sai huomata miten paljo ilma oli jäähtyny matkan edetessä. Kylmät merivirrat vaikuttaa rannikon säähän sen verran paljo, ettei veteen pahemmin tehny mieli pulahtaa. Muutenki tuntu ku olis tullu kokonaan eri maahan, kaupunki vaikutti tosi eurooppalaiselle ja suurinosa ihmisistä oli valkoihosia afrikaaneja. Illalla suunnattiin italialaiseen ravintolaan syömään, ja syötiinki ihan pitkän kaavan kautta. Alkupalaks kreikkalaista salaattia, pääruuaks ihan huippua seafood-pastaa (katkarapuja, simpukoita, mustekalaa ym.)  ja jälkkäriks brownieta vaniljajäätelön kera. Suomessa kyseinen huvi olis voinu tulla melko kalliiks, mut loppulaskua ku silmäiltiin niin huomattiin et kaikkien neljän ruuat ja juomat makso yhteensä noin 50e.

Seuraavana aamuna vielä ennen kotimatkaa käytiin mutka rannalla ja shoppailemassa. Vaikkei uimaan mentykkään, oli meri ihanan rentouttava ja aaltoja oli kiva kuunnella. Lopuks piipahdettiin vielä salaatille ja sit kotimatka saattoki startata. Tälläkertaa koko matka (reilu 300km) oliki päällystettyä tietä..ja se meidän onneks, koska rikkoontuneiden iskareiden takia kyyti alko muistuttaa jo laivalla matkustamista. Täälä liikenne kulkee kyllä hiukan eri tahtia ku Suomessa..130km/h vauhdissa porukka päästelee vielä ihan surutta ohi. Enää meillä ei kuitenkaan ollu kiire, joten päätettiin ottaa loppumatka vähä rauhallisempaa tahtia ettei hiukan kärsiny automme ihan kokonaan hyytyis.

Kotia kohti