Oikotie aavikon ja vuoriston halki - high accident zone

Jälleen suunnattiin viikonloppureissulle rannikolle; Swakopmundiin, Walvis Bayhin sekä Henties Bayhin. Tälläreissulla jätkät istu takapenkillä ja neidit ajo. Menomatka meni melko sutjakkaasti lukuunottamatta pientä  tilannetta motarilla risteyksessä ku sammutin auton.... Reitti kulki suorintatietä swakopmundiin ja matkaa oli vähä reilu 300km. Paluumatkalla valittiinki sit "oikoreitti" aavikon- sekä vuoriston halki (kartassa tummanpunaisella). Maisemat oli huikeet, mutta reitti ei ehkä taittunu ihan niin nopeeta ku oltiin suunniteltu.

Reitti, noin 1000km

Tytsyt ajaa

Perjantai
Lähdettiin ajelemaan Windhoekista jo heti aamusta kun oltiin saatu auto vuokraamosta. Illalle oltiin varattu jo mönkkäriajelu, joten matkalla ei viivytelty ja perille saavuttiin ajoissa. Majapaikka oltiin varattu Villa Wiese nimisestä backpackersistä, ja valinta vaikutti onnistuneelta. Kamat käytiin nopsaa nakkaamassa huoneeseen, ja sen jälkeen päästiin kurvailemaan pitkin dyynejä (lukuunottamatta erästä matkalaista, joka oli hankkinu vammasen olkapään rygby pelissä). Aluks mönkijöiden vauhti tuntu liianki hurjalta ja jyrkät käännökset ja mäet oli pelottavia, mutta sit ku alko tottuun ajamiseen niin vauhtia olis voinu kaivata vähä enemmänki. Ilta-ajelun jälkeen palattiin takas majapaikkaan ja pikasuihkun jälkeen ravintolaan syömään. Edellisellä reissulla Swakopmundissa oltiin saatu ihan loistavaa ruokaa Italialaisesta ravintolasta, joten päätettiin mennä sinne..eikä se tuottanu pettymystä tälläkään kertaa.

Welcome to Swakop

Villa Weise

Joko mennään?

Jei!

Alkupalana salaattia

Seafood plate

Jälkkäriks suklaamoussea

Lauantai
Seuraava päivä startattiin suuntaamalla Walvis Bayhin ja sen lähistöllä sijaitsevalle hiekkadyynille. Dyyni oli tähän astisista korkein, ja vaati jo melkosesti et jakso tallustella huipulle asti (ihan vaatimattomasti maailman korkein dyyni). Ajateltiin että ilman kenkiä kiipeeminen olis kevyempää, mut eipä sit ajateltu että hiekka ehtii kuumua päivän aikana melkosesti.. Ja siinä vaiheessa ku oltiin ylhäällä jalkapohjia alko pikkuhiljaa jo kuumottaa. Maisemien ihailun jälkeen oli pakko lähteä takas alas, sillä polte jalkapohjissa alko käymään sietämättömäks.. Lopulta tilanne oli se ettei hiekalla pystyny seisomaan, vaan piti juosta ja pomppia ettei kärventyis ihan täysin. Ja niinhän siinä sit kävi et jalkapohjat palo, nyt sit onki kiva ootella niitten kuoriutumista. Mut hienoja hyppykuvia sentäs saatiin....taas.. :D

Dune 7

Sihiiiilisko

Joillaki hapottavin osuus meneillään

Maailman korkein dyyni

Junarata keskellä aavikkoa

Joku hulluhan sieltä sit laski vanerinpalalla menemään vaikka rinteen jyrkkyyden  takia oli kiellettyä

Dyyneillä tallustelun jälkeen suunnattiin Walvis Bayn keskustaan. Käytiin eka ajelemassa pitkin satama-aluetta, ja sen jälkeen päädyttiin rannalle ihailemaan flamingoja ja aurinkoista lämmintä säätä.

Walvis Bay

Flamingos

Walvis Baysta matka jatku rannikkotietäpitkin kohti Henties Baytä. Tänään ystäväiseni oli hypänny rattiin ja mie sain istuskella vänkärin paikalla ja ihailla maisemia. Matkalla oli tarkotus käydä kahtomassa rannalle ajautunutta laivan hylkyä, mutta menomatkalla ajettiin vahingossa sen ohi koska kyytiläiset oli hiukan väsyneitä ja lepuuttivat silmiään hetken..noh paluumatkalla tilanne sit korjattiin ja laiva nähtiin. Henties Bayn ohitettua matka jatkui kohti Cape crossia, jossa käytiin ihastelemassa rannalla loikoilevia hylkeitä. Hylkeiden pitämä meteli oli melko kammottava ja matkalaiset tais saada niistä liikaa vaikutteita sillä loppumatkan takapenkiltä saattoi kuulla hylkeenomaista mörinää. Rannalla haju oli myös melkoinen, aluks ajateltiin et se johtuu hylkeiden jätöksistä mut sit huomattiin karumpi totuus et löyhkä tuliki rannalla lojuvista hylkeiden poikasten raadoista.

Rannikkotie

^_^

Pari hyljettä

Cape Cross

Zeila laivanhylky

Cape Cross nähtyämme lähettiin ajeleen takas Swakopmundiin, jotta ehdittäs kahtomaan auringonlaskua sinne. Hyvin ehdittiin käydä tankkailemassa autoki matkan varrella ja Swakopissa löydettiin hyvä näköalapaikka rannalla sijaitsevasta ravintolasta. Ranta näytti uskomattoman kauniilta ja ilma oli todella lämmin (normaalisti Swakopmundissa on kylmä), merivesi houkutteli uimaan, mutta rannalla oleva taulu, jossa ilmoitettiin veden lämpötila sai toisiin aatoksiin.

Sunnuntai
Retken päätteeksi viimeisenä päivänä meillä oli tarkoitus käydä hiekkalautailemassa, mutta yön aikana nousseen hiekkamyrskyn takia retki jouduttiin perumaan. Päätimmekin lähteä Windhoekia kohti heti aamusta, sillä tarkoituksena oli mennä "oikoreittiä", joka siis matkana oli hiukan lyhyempi, mutta ajoaikana huimasti pitempi. Alkutaival oli varsin tuskainen sillä on vallan mainio idea lähteä ylittämään aavikkoa ilmastoimattomalla autolla hiekka myrskyn aikana... Tarkoittaa siis sitä että eteneminen on matelemista, koska näkyvyys on lähestulkoon sama kuin Suomessa lumimyrskyssä.. Erona se että hiekka tuntuu silmissä paljon ikävemmältä.. ikkunoita ei liiemmin tehnyt mieli aukoa hikisestä tunnelmasta huolimatta.

Alku taival oli päällystettyä suhteellisen hyvää tietä, mutta siihen se huvi sitten päättyikin. Jo ennen matkan puoliväliä tie muuttui surkeaksi hiekkatieksi, jossa välillä ajonopeus oli pakko pudottaa hurjaan 15km/h. Pysähtelimme matkan varrella aina kun näimme jotakin mielenkiintoista ja tormättiin muuanmuassa Welwitschia nimiseen kasviin, joka on endeeminen laji Namibian aavikolla, ja kyseinen kasviyksilö voipi elellä jopa yli 1000 vuotta vanhaksi. Halusimme pysähtyä myös matkan varrella sijaitsevalle vuorelle, ja sinne pääseminen Poloisella autollamme oli haastavaa.. Välillä tie upotti hiekkaan sen verran pahasti että nelivedolle olisi ollut käyttöä. Perille jälleen kuitenkin päästiin ja kuvia räpsittiin urakalla.

Welwitschia

Kun päällystetty tieosuus päättyy on hyvä muistaa nopeusrajoitukset

"koittakaas näyttää vähä aikaa järkeviltä"

We can fly!

Noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen tie alkoi muuttua vuoristoiseksi. Aluksi ihastelimme maisemia ja olimme mielissämme vaihtelevasta maastosta...kunnes autossa ei enää tahtonu riittää teho päästä mäkiä ylös. Jännitystä elämään sit tekiki pieni tilanne, jossa auto hyyty ylämäkeen ja lähti valumaan alas. Jyrkät rinteet ei näyttäny kovin houkutelevilta siinä vaiheessa. Rinteestä selvittiin pienten taistelujen jälkeen ja matka saattoi jatkua päättymättömällä vuoristotiellä. Jossakin vaiheessa tajusimme, ettemme tule ehtimään takaisin Windhoekiin ennen auringonlaskua. Tarkoitus oliki sit yrittää selvitä vuoristosta pois ennen pimeää. Auringonlasku näytti tosi hienolta vuorten lomassa, mutta aikaa ei ollut pysähdellä ottamaan kuvia, joten kuvaaminen tapahtu liikkuvasta autosta.

Enää 163km matkaa...

Helvetillinen vuoristotie

Pimeän tullen ajonopeutta jouduttiin taas pudottamaan reilusti, sillä lehmät ja antiloopit säntäili vähänväliä tielle. 10 tunnin ajomatkan jälkeen Windhoekista loistavat kaupungin valot oli ehkä paras näky koko reissun aikana. Vihdoin perillä!