Paratiisin parhaita paloja sekä myrskyä merellä

Tänne on tullu postailtua kaikkee tapahtumarikasta, mutta silti niin nättiä ja kivaa. Nyt olis aika myös valottaa tän reissun hankaluuksia ja niitä ei niin hienoja hetkiä... Kuitenkin tän pienen avautumisen lomassa on syytä muistaa että on ihmisiä, joilla on oikeitaki ongelmia ja nää länsimaisten retkeilijöiden tapahtumahetkellä suurilta tuntuvat ongelmat on aika mitättömiä...

Paratiisiranta saattaa vaikuttaa unelma paikalta kunnes... Alat tulla siihen tulokseen että jalkoihisi ilmestyvät sääsken pureman näköiset jäljet ei ookkaan sitä miltä näyttää. Pieni epäilyksen siemen oli kyllä kyteny mielessä jo edellisenä iltana koska sängyn ympärillä oli hyttysverkko ja aika mahdottomalta tuntu et sääsket olis saanu aikaan niin syödyt jäljet... Päätin kuitenki nukkua vielä yön yli ja seurata tilannetta. Aamulla huomasin että jälkiä oli tullut roimasti lisää myös käsiin, joten siinä vaiheessa aloin olla varma...LUTIKOITA!
Silloin pakkasin kaiken mahdollisen rinkkaan ja suuntasin lähimmässä kaupungissa sijaitsevaan pesulaan. (Lutikat on siis pieniä elukoita, jotka normaalisti elelee sängyissä ja leviää varsin tehokkaasti paikasta toiseen vaatteiden mukana. Pimeän aikaan ne sit hipii ruokailemaan pahaa aavistamattoman matkailijan kimppuun.) Pesulan ovella selvitin tilanteen ja jätin kaikki kamani keitettäväksi (mukaan lukien vaatteet päältäni). Pesulan pitäjä totesi että saisin vaatteeni takaisin vasta seuraavana päivänä, sillä niiden kanssa täytyisi olla erityisen varovainen. Menomatkalla olin ostanut onneksi mekon, jonka kiskaisin päälleni ja lähdin takaisin majapaikkaan. Majapaikassa vaihdoin vielä varmuuden vuoksi sänkyä..ja sit ei auttanu ku odotella ilmantuisko jälkiä lisää... Nyt viikkoa myöhemmin voin helpottuneena todeta että sille tielleen jäi ne lutikat. Ja onneks niin, sillä tavattiin brittiopiskelijoita, jotka oli tekemässä lääkäriopintoihinsa harjottelua paikallisessa sairaalassa ja sinne oli tullu pari matkaajaa, jotka oli ollu ollu hiusrajaa myöten aivan täynnä lutikoiden puremia... Sama kohtalo ei hirveesti houkuttas..

Lutikoiden lisäks ollaan tehty lähempää tuttavuutta myös muiden eläinten kanssa... Kuten eräs matkalaisista sattui kaatumaan sukellusretkellä merisiilirypäksen päälle, ja sai muistoksi ihoonsa varsin mukavan määrän piikkejä. Erästä toista matkalaista puolestaan koirat tuntu vetävän puoleensa ja niinpä siinä sitten kävi niin että.. yhtenä iltana kokonainen koiralauma hyökkäs miekkosen kimppuun, ja tämän seurauksena sit oliki pohkeessa ikävän näkönen ja syvä haava. Haava ei kuitenkaan vaikuttanu vaativan tikkejä, mut toinen ongelma oliki sit se ettei matkalaisella sattunu olemaan rokotukset kunnossa. Siinäpä sit lähettiin metsästämään paikallisen kaupungin apteekkeja, jos löydettäs vesikauhurokote..ja onneks löydettiin.

Oltiin varailtu yölautta, jolla matkattiin Zanzibareilta takas kohti Dar Es Salaamia.. Koko yön kestävä laivamatka kuullosti jo aika hirveeltä sinänsä sillä tuun helposti merisairaaksi. Onneks oli vielä matkapahoinvointilääkkeitä jälellä...sillä edessä oli yks hirveimmistä öistä ikinä. Yöllä nimittäin nousi järkyttävä myrsky ja aallot oli valtavan suuria. Laivalla ei ollu varsinaisesti hyttejä, joten itsekukanenki nukku parhaakseen katsomassa paikassa. Myrsky yltyi.. ja joka kerta aallon harjalle noustessa alko pelottamaan yhä enemmän että laiva kaatuu.. Ite olin valinnu nukkumapaikaks sohvan, joka oli varsin miellyttävä, jos ei olis koko ajan tarvinnu pelätä lattialle lentämistä..

Yö olis muuten ollu vielä ihan siedettävä, mutta rakko oli räjähdyspisteessä ja vessaan oli pakko lähteä. Koko paikassa oli vaan yks vessa ja se sijaitsi ihan toisessa päässä laivaa, mut ei auttanu ku yrittää päästä perille. Ikuisuudelta tuntuvan kompuroinnin jälkeen näin vihdoin vessan oven.. Ovella seiso mies, joka käänty takas oven avattuaan...se ei voinu tarkottaa hyvää. Ja ovelle päästyäni tajusin miks mies jätti vessassa käynnin väliin... Lattia lainehti kaikenmaailman eritteitä, (aallokossa porukka ei ollu oikeen osunu kohteeseen eli pönttöön...) ja haju oli sanoinkuvaamattoman kamala. Olo alko olla kuitenki sen verran tuskanen että sisään oli pakko mennä, joten käärin huivin kasvojen ympärille. Vähä aikaa ovella pähkäiltyäni huomasin katossa olevat putken pätkät, ja sainki mainion idean. Tarrasin niistä kiinni ja sit eiku jaloilla tukea seinästä niin ei tarvinnu lattialle astua.. kerranki oli käsitreenistä jotain konkreettista hyötyä...
Vihdoin aamuki näytti sarastavan ja satama häämötti, huh oltiin päästy perille.

Rantalomailun jälkeen suunnattiin kaikenmaailman elukoiden syöminä kohti pohjois Tansaniaa, jossa sit alettiinki sairastella vuoron perään koko porukka. Osalla matkalaisista mahan toiminta oli turhanki vilkasta ja yhdellä reissaajalla kuume nousi sen verran korkealle että päätettiin lähteä paikalliselle klinikalle testauttamaan ettei oltu saatu malariaa. Onneks malariatesti oli negatiivinen ja oloki alko helpottaa. Nyt on sairastelut sit toivottavasti takanapäin, sillä huomena tytöt matkaa bussilla takaisin rantakohteeseen ja jätkät lähtee vallottamaan vuorta.

Ja tässä olis pienenä maistiaisena kuva rautatieaseman vessassasta, jotta pääsette tunnelmaan.. Laivalla ei sattunu olemaan kamera mukana, mutta jos vilkaisette tätä kuvaa ja ajattelette että laivan vessa oli noin miljoona kertaa pahempi... Ikävä että hajua ei voi välittää kuvan mukana.. ;D