Oikotie aavikon ja vuoriston halki - high accident zone

Jälleen suunnattiin viikonloppureissulle rannikolle; Swakopmundiin, Walvis Bayhin sekä Henties Bayhin. Tälläreissulla jätkät istu takapenkillä ja neidit ajo. Menomatka meni melko sutjakkaasti lukuunottamatta pientä  tilannetta motarilla risteyksessä ku sammutin auton.... Reitti kulki suorintatietä swakopmundiin ja matkaa oli vähä reilu 300km. Paluumatkalla valittiinki sit "oikoreitti" aavikon- sekä vuoriston halki (kartassa tummanpunaisella). Maisemat oli huikeet, mutta reitti ei ehkä taittunu ihan niin nopeeta ku oltiin suunniteltu.

Reitti, noin 1000km

Tytsyt ajaa

Perjantai
Lähdettiin ajelemaan Windhoekista jo heti aamusta kun oltiin saatu auto vuokraamosta. Illalle oltiin varattu jo mönkkäriajelu, joten matkalla ei viivytelty ja perille saavuttiin ajoissa. Majapaikka oltiin varattu Villa Wiese nimisestä backpackersistä, ja valinta vaikutti onnistuneelta. Kamat käytiin nopsaa nakkaamassa huoneeseen, ja sen jälkeen päästiin kurvailemaan pitkin dyynejä (lukuunottamatta erästä matkalaista, joka oli hankkinu vammasen olkapään rygby pelissä). Aluks mönkijöiden vauhti tuntu liianki hurjalta ja jyrkät käännökset ja mäet oli pelottavia, mutta sit ku alko tottuun ajamiseen niin vauhtia olis voinu kaivata vähä enemmänki. Ilta-ajelun jälkeen palattiin takas majapaikkaan ja pikasuihkun jälkeen ravintolaan syömään. Edellisellä reissulla Swakopmundissa oltiin saatu ihan loistavaa ruokaa Italialaisesta ravintolasta, joten päätettiin mennä sinne..eikä se tuottanu pettymystä tälläkään kertaa.

Welcome to Swakop

Villa Weise

Joko mennään?

Jei!

Alkupalana salaattia

Seafood plate

Jälkkäriks suklaamoussea

Lauantai
Seuraava päivä startattiin suuntaamalla Walvis Bayhin ja sen lähistöllä sijaitsevalle hiekkadyynille. Dyyni oli tähän astisista korkein, ja vaati jo melkosesti et jakso tallustella huipulle asti (ihan vaatimattomasti maailman korkein dyyni). Ajateltiin että ilman kenkiä kiipeeminen olis kevyempää, mut eipä sit ajateltu että hiekka ehtii kuumua päivän aikana melkosesti.. Ja siinä vaiheessa ku oltiin ylhäällä jalkapohjia alko pikkuhiljaa jo kuumottaa. Maisemien ihailun jälkeen oli pakko lähteä takas alas, sillä polte jalkapohjissa alko käymään sietämättömäks.. Lopulta tilanne oli se ettei hiekalla pystyny seisomaan, vaan piti juosta ja pomppia ettei kärventyis ihan täysin. Ja niinhän siinä sit kävi et jalkapohjat palo, nyt sit onki kiva ootella niitten kuoriutumista. Mut hienoja hyppykuvia sentäs saatiin....taas.. :D

Dune 7

Sihiiiilisko

Joillaki hapottavin osuus meneillään

Maailman korkein dyyni

Junarata keskellä aavikkoa

Joku hulluhan sieltä sit laski vanerinpalalla menemään vaikka rinteen jyrkkyyden  takia oli kiellettyä

Dyyneillä tallustelun jälkeen suunnattiin Walvis Bayn keskustaan. Käytiin eka ajelemassa pitkin satama-aluetta, ja sen jälkeen päädyttiin rannalle ihailemaan flamingoja ja aurinkoista lämmintä säätä.

Walvis Bay

Flamingos

Walvis Baysta matka jatku rannikkotietäpitkin kohti Henties Baytä. Tänään ystäväiseni oli hypänny rattiin ja mie sain istuskella vänkärin paikalla ja ihailla maisemia. Matkalla oli tarkotus käydä kahtomassa rannalle ajautunutta laivan hylkyä, mutta menomatkalla ajettiin vahingossa sen ohi koska kyytiläiset oli hiukan väsyneitä ja lepuuttivat silmiään hetken..noh paluumatkalla tilanne sit korjattiin ja laiva nähtiin. Henties Bayn ohitettua matka jatkui kohti Cape crossia, jossa käytiin ihastelemassa rannalla loikoilevia hylkeitä. Hylkeiden pitämä meteli oli melko kammottava ja matkalaiset tais saada niistä liikaa vaikutteita sillä loppumatkan takapenkiltä saattoi kuulla hylkeenomaista mörinää. Rannalla haju oli myös melkoinen, aluks ajateltiin et se johtuu hylkeiden jätöksistä mut sit huomattiin karumpi totuus et löyhkä tuliki rannalla lojuvista hylkeiden poikasten raadoista.

Rannikkotie

^_^

Pari hyljettä

Cape Cross

Zeila laivanhylky

Cape Cross nähtyämme lähettiin ajeleen takas Swakopmundiin, jotta ehdittäs kahtomaan auringonlaskua sinne. Hyvin ehdittiin käydä tankkailemassa autoki matkan varrella ja Swakopissa löydettiin hyvä näköalapaikka rannalla sijaitsevasta ravintolasta. Ranta näytti uskomattoman kauniilta ja ilma oli todella lämmin (normaalisti Swakopmundissa on kylmä), merivesi houkutteli uimaan, mutta rannalla oleva taulu, jossa ilmoitettiin veden lämpötila sai toisiin aatoksiin.

Sunnuntai
Retken päätteeksi viimeisenä päivänä meillä oli tarkoitus käydä hiekkalautailemassa, mutta yön aikana nousseen hiekkamyrskyn takia retki jouduttiin perumaan. Päätimmekin lähteä Windhoekia kohti heti aamusta, sillä tarkoituksena oli mennä "oikoreittiä", joka siis matkana oli hiukan lyhyempi, mutta ajoaikana huimasti pitempi. Alkutaival oli varsin tuskainen sillä on vallan mainio idea lähteä ylittämään aavikkoa ilmastoimattomalla autolla hiekka myrskyn aikana... Tarkoittaa siis sitä että eteneminen on matelemista, koska näkyvyys on lähestulkoon sama kuin Suomessa lumimyrskyssä.. Erona se että hiekka tuntuu silmissä paljon ikävemmältä.. ikkunoita ei liiemmin tehnyt mieli aukoa hikisestä tunnelmasta huolimatta.

Alku taival oli päällystettyä suhteellisen hyvää tietä, mutta siihen se huvi sitten päättyikin. Jo ennen matkan puoliväliä tie muuttui surkeaksi hiekkatieksi, jossa välillä ajonopeus oli pakko pudottaa hurjaan 15km/h. Pysähtelimme matkan varrella aina kun näimme jotakin mielenkiintoista ja tormättiin muuanmuassa Welwitschia nimiseen kasviin, joka on endeeminen laji Namibian aavikolla, ja kyseinen kasviyksilö voipi elellä jopa yli 1000 vuotta vanhaksi. Halusimme pysähtyä myös matkan varrella sijaitsevalle vuorelle, ja sinne pääseminen Poloisella autollamme oli haastavaa.. Välillä tie upotti hiekkaan sen verran pahasti että nelivedolle olisi ollut käyttöä. Perille jälleen kuitenkin päästiin ja kuvia räpsittiin urakalla.

Welwitschia

Kun päällystetty tieosuus päättyy on hyvä muistaa nopeusrajoitukset

"koittakaas näyttää vähä aikaa järkeviltä"

We can fly!

Noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen tie alkoi muuttua vuoristoiseksi. Aluksi ihastelimme maisemia ja olimme mielissämme vaihtelevasta maastosta...kunnes autossa ei enää tahtonu riittää teho päästä mäkiä ylös. Jännitystä elämään sit tekiki pieni tilanne, jossa auto hyyty ylämäkeen ja lähti valumaan alas. Jyrkät rinteet ei näyttäny kovin houkutelevilta siinä vaiheessa. Rinteestä selvittiin pienten taistelujen jälkeen ja matka saattoi jatkua päättymättömällä vuoristotiellä. Jossakin vaiheessa tajusimme, ettemme tule ehtimään takaisin Windhoekiin ennen auringonlaskua. Tarkoitus oliki sit yrittää selvitä vuoristosta pois ennen pimeää. Auringonlasku näytti tosi hienolta vuorten lomassa, mutta aikaa ei ollut pysähdellä ottamaan kuvia, joten kuvaaminen tapahtu liikkuvasta autosta.

Enää 163km matkaa...

Helvetillinen vuoristotie

Pimeän tullen ajonopeutta jouduttiin taas pudottamaan reilusti, sillä lehmät ja antiloopit säntäili vähänväliä tielle. 10 tunnin ajomatkan jälkeen Windhoekista loistavat kaupungin valot oli ehkä paras näky koko reissun aikana. Vihdoin perillä!

Vappua

Tulihan sitä vappua juhlistettua Namibianki suunnalla, ehkä hiukan rauhallisemmissa merkeissä kuin normaalisti Suomessa. Tai toisilla tuli..toisilla ei. :D Vappuaattona kertailtiin juomapelin sääntöjä ja päästiin niistä yhteisymmärrykseen.. Aluks ajattelin olla osallistumatta, mutta en halunnu missata tilannetta, joten päätin  olla mukana (tylsästi vesipullon voimin). Illan ja pelin edetessä porukka alko olla varsin viihdyttävä näky, mutta ei niin viihdyttävä että olisin halunnut lähteä baariin seuraamaan tilanteen kehittymistä. Siispä suuntasin nukkumaan ja muiden ilta jatku keskustan juottoloissa.

Juomapeliä

Seuraavana päivänä sit päätettiin pitää piknik keskustan puistossa, ja sitä varten piti tietysti olla hyvät eväät. Vaihtariystäväiseni oliki super reipas ja teki munkkitaikinan. Taikinan kohotuksessa näissä hurjan kylmissä olosuhteissa meinas olla hiukan hankaluuksia, mutta neuvokkaat neidot selvitti tilanteen. Sit oliki edessä varsinainen paistaminen, joka osottautu suhteellisen haasteelliseksi, sillä yliopiston keittiö ei oo mikään loisteliain kyökki... Tovin odottelun ja tutkailun jälkeen kuitenki saatiin hella toimimaan ja paistoöljy lämpenemään. Pitihän sitä sitten tulipalon varalta myös käskeä miekkonen paikalle, jos vaikka satuttas tarvimaan sammutusapua. Onneks tulipaloilta vältyttiin ja munkit saatiin onnistuneesti paistettua.

Munkkimestari

Erittäin toimiva ja puhdas hella

Paistuu paistuu..

Valmis!

Munkkien lisäks puistoon otettiin myös muita Suomi-eväitä ja juomia. Päivä vierähtiki varsin nopsaan hyvässä seurassa herkutellen ja jutustellen. Ja tottakai otettiin myös kisa siitä kuka pystyy syömään munkin nuolematta huuliaan kertaan..ja yllätykseksi kaikki tais suoriutua tehtävästä :)

Nomnom

Kisa käynnissä

Nettipimentoa ja käärmeitä

Puoltoista viikkoo on ollu pientä taistoo netin toimivuuden suhteen mutta vihdoin vaikuttas siltä et ongelmat on ainaki hetkeks selätetty.. Yliopiston tietokonekeskus oli päättänyt blokkailla lähestulkoon kaikki sivustot sähköpostia myöten ja lopulta koko netti lakkas toimimasta. Asian selvittämiseks tietokonekeskuksen tyypeillä ei hirveesti tuntunu kiinnostusta löytyvän, joten päätettiin käydä keskustelemassa asiata ylemmän tahon kanssa..ja johan alko tapahtua. Nyt sit ainaki toistaseks netti tuntuu pelittävän varsin mallikkaasti.

Hmmm.. mitäs muuta tässä on ehtiny tapahtua. No ainaki käytiin Daan Viljoen Game parkissa vaellusreissulla. Paikka sijaitsee noin 20km päässä Windhoekista, joten se oli aika näppärä päiväreissukohde. Päivän tavotteeks oltiin valittu 9km reitti, jonka ajateltiin olevan ihan riittävä edellisen 17km matkan jälkeen (johon siis aikaa kulu 7h). Maasto oli melko helppokulkuista edelliseen verrattuna ja matka taittuki suht ripeeseen tahtiin. 1,5 tunnin taivaltamisen jälkeen nähtiin kyltti, jossa luki vaellusreitin päättyvän.. Oltiin hiukan yllättyneitä: "tässäkö tää nyt sit oli, ei mitenkään voinu mennä vielä 9 kilometriä?!". Mut niin se vaan oli et reittiä oli enää pikkupätkä jälellä.. Ehkä oltiin jo totuttu sen verran hyvin vaikeeseenki maastoon et matka tuli tarvottua supervauhtia, tai sit reitti ei oikeesti ollu niin pitkä ku oli ilmotettu (epäilen jälkimmäistä). Matkan loppuosuudella sit törmättiinki strutseihin, joista meitä oli varoteltu. Edellisenä päivänä ne oli kuulemma hyökänny jonku vaeltajan kimppuun, ja me oltiin vähintäänki pikkupaniikin partaalla ku ne alko lähestyä meitä vihasen näkösinä. Onneks paikalle sattu joku mies rattorin kans ja käski meitä hypätä kyytiin. Siinä sit istua köröteltiin peräkärryn kyydissä loppumatka ja tarkkailtiin strutseja turvallisen välimatkan päästä. ...ja ainiin nähtiinhän me myös seepra- ja kudulauma reitinvarrella.

Viime perjantaina yliopistolla pidettiin fitness- ja hyvinvointimessut, joissa oli eri kuntosalit promoamassa ja esittelemässä toimintaansa. Mehän sit kierreltiin kojulta toiselle ja sovittiin ilmasia tutustumiskertoja. Ja seuraavana päivänä sit päätettiinki mennä katsastamaan yks saleista. Yllätys oli melkoinen, sillä kuntosali muistutti lähinnä suurta liikuntakeskusta..ja jokseenkin mieleen tuli jopa kylpylä. Sali toimi kahdessa eri kerroksessa ja sieltä löyty muun muassa iso uima-allas, aerobic- ja tanssisali, squash kenttä ja paljo muuta. Itsessään kuntosalin puolelta laitteita ja painoja löyty sen verran paljo ettei tarvinnu pahemmin jonotella tai ootella. Kaikista paras osuus löyty kuitenki sit pukuhuoneiden puolelta...nimittäin SAUNA! Ihan perinteinen normaalilla kiukaalla varustettu sauna, oi että oli kivaa päästä pitkästä aikaa löylyihin. Saunassa meidän lisäks oli pari etiopialaista naista, jotka tuntu viihtyvän sielä vielä meitä kauemmin. Ehdottomasti kyllä aion ens kuukaudeks ottaa kortin kyseiselle salille vaikka hinta onki aika suolanen.

Kuten oon jo aikasemmin maininnu ilmat on alkanu täälä viilenemään, ja sen myötä sit myös elukat hakeutuu kohti lämpimämpiä paikkoja eli kampusta. Käärmeitä on alkanu ilmaantua lähimaastoon sekä pihapiiriin ja kuulin että joku oli eksynyt sisätiloihinkin. Myös yks lepakko on alkanu pitää majapaikkaa portaikossa. Ite oon ollu hiukan skeptinen käärmeiden suhteen ja ajatellu et ne pysys ihmisasutuksesta suht kaukana..kunnes.. 

Olin tavalliseen tapaan aamulenkillä tutulla reitillä ihan kampuksen lähimaastossa. Normaalista poiketen olin päättänyt tehdä lenkin kävellen enkä juosten kuten yleensä..ja hyvä niin. Juosten olis nimittäin jääny huomaamatta tiellä oleva hyvin maastoutuva otus. Siinä se sit oli "askelkin niin isken"-asennossa, ja miun sydän siinä vaiheessa ei oikeen tienny olisko pysähtyny vai hakannu miljoonaa. Lähin sit perääntymään hitaasti kunnes olin vähän matkan päässä.. Sit vaan hirveetä tömistelyä kehiin ja onneks sen seurauksena käärme päätti jatkaa matkaansa. Loppumatkan olinki sit lähestulkoon vainoharhanen ja säikyin jokaista rasahdusta..jo vierestä juoksuun sääntäävä maaorava meinas saada aikaan sydärin. Jatkossa kyllä sit tulee katottua hiukan tarkemmin mihin kävelee.

Kotiin terkkuja ;)

Tää postaus menee nyt sit tylsästi ilman kuvia, mut jatkossa (kunhan uuden kameran saan hankittua) lupaan kuvia laitella.

Roadtrip 4.4 - 7.4.2013

Vihdoin saatiin vuokrattua auto ja päästiin reissuun. Ensimmäiseen leiripaikkaan matkaa oli noin 300km, joista viimeset 200km soratietä. Leirintäalueelle piti saapua ennen auringon laskua, koska sen jälkeen portit menee kiinni. Päätettiin et lähetään ajaan heti ku tytsyjen työt loppuu...ja tiedettiin et kiire tulee. Ajateltiin et alkumatka vedetään mahdollisimman lujaa ku ei tiedetty miten huonossa kunnossa päällystämättömät tieosuudet olis. Kuskin kaasujalka oliki sit suhteellisen raskas ja vauhti oli lähetulkoon se, mitä Polosta irti saatiin (eihän se kovin lujaa kulkenu ku oli painava lasti), mut eka 100km hujahti vähä reilussa 40 minuutissa.

Reitti, jota suurinpiirtein mentiin (n.1300 km)

Sorateiden virtuoosi...

Naukluft
Eka leirintäpaikka sijaitsi Namib-Naukluft National parkissa, jonne saavuttiin täpärästi 5 min ennen ku portit meni kiinni. Nopsaa sit koitettiin saada teltta kasaan ennenku tuli ihan pimeetä. Iltapalan jälkeen sit mentiinki suoraan nukkuun ku tiedettiin et aamulla olis aikanen herätys ja suuntana 17km pitkä vaellusreitti.

Eka leiripaikka

Toisilla oli vähä käytännöllisemmät menopelit
(ehkä meilläki sit seuraavalla kerralla)

Aamulla sit pikanen aamupala ja teltan purku ja auton pakkaaminen (meitä oli varoteltu että paviaanit saattaa käydä hajottaan leirin, jos teltta jätetään pystyyn). Sit paaaaaaljon vettä mukaan ja menoks.
17km saattaa kuullostaa lyhyehköltä patikointimatkalta, mut vaihtelevassa ja välillä tosi raskaassaki maastossa se oli kyllä ihan tarpeeks. Reitin piti olla helppo, mut me tultiin kyllä toiseen tulokseen.. Välillä piti kulkee tosi jyrkkien rinteiden reunoilla ja ei pahemmin uskaltanu muualle katella ku jalkoihin. Mieleen juolahti myös ajatus et jos sattus loukkaantuun, niin ei pahemmin olis mahollisuuksia päästä pois, sillä puhelimista oli kentät hävinny jo ajomatkalla noin 100km sitte.

Reitti oli merkitty keltasella maalilla maalatuilla jalanjälillä, joita aina ei oikeen tahtonu löytyä ja aikaa meni siks myös edestakas kävelyyn. Kuljettuja kilometrejä oli tosi vaikee arvioida, ja reitille ei pahemmin ollu merkattu välietappeja puolta väliä ja reitin alkua lukuunottamatta. Ensimmäisen parin tunnin jälkeen huomattiin et ollaan edetty vasta 3km, joten päätettiin pistää töppöstä toisen eteen vähä rivakammin. Loppumatka mentiinki sit ainaki miun kunnon kestävyyden rajoilla, ja taukoja pidettiin lähinnä nopeiden kuvien ottamiseen ja juomiseen. Kokonaisuudessaan matka kesti 7 tuntia.

Suurin osa reitistä kulki vuoristossa

Huipulta oli kivat näkymät

Seepran raatoja tuli vastaan melko paljo
(nähtiin pari elävääki)

Vaelluksen jälkeen päätettiin kokkailla nopsaa ja jatkaa matkaa seuraavaan leiripaikkaan.. Ruuanlaittoon lisäs pienen haasteen ärhäkkä paviaani, joka halus saada osansa.. Eka se pysy pois ku sille karju ja heitteli kivillä.. mut sit se päätti toisin. Hampaat irvessä se sit juoksi suoraan meidän pöytään ja lähti perään ku juostiin autolle. Sit vaan kateltiinki auton ikkunasta ku se tyytyväisenä veti menemään pastaa miun lautaselta kauha kädessä.

Mörkö

Sossusvlei ja Sesriem
Seuraavan leiripaikan piti olla noin tunnin ajomatkan päässä, mut kuten aina Afrikassa, matkoille ja ajalle on ihan omat merkityksensä. Ajelu kestiki vähä reilu pari tuntia ja seki ajettiin niin lujaa ku kuoppasilla hiekkateillä oli mahollista. Perille saavuttiin taas nipinnapin ajoissa ja telttaki saatiin kasaan vähä ennen pimeetä. Iltapalaa päätettiin mennä syömään leirintäalueen ravintolaan, jossa vaihteeks taas tilailin pihviä, joka maistu kyl tosi hyvältä. 

Aamulla heräiltiin jo ennen viittä et ehdittiin purkaa teltta ja pakata auto ajoissa. Tarkotus oli mennä ihasteleen auringonnousua hiekkadyyneille. Tälläkertaa oltiin kerranki ajoissa ja saavuttiin lähelle dyynejä pimeän aikaan. Loppumatka oli kiellettyä ajaa ilman nelivetoo, joten parkkeerattiin meidän mopoauto ja otettiin toinen kyyti. 

Autolla päästiin dyynien juurelle ja siitä matka jatkuki sit kävellen. Hiekassa tarpominen ei oo mitään kevyintä puuhaa, mut dyynin päälle päästiin ja eiku kuvia räpsimään.

Anna mä lepään

Alaspäin oliki sit vähä kevyempää kulkee

Sit ku dyynit oltiin saatu katsastettua ajeltiin lähellä sijaitsevälle Sesriem Canyonille. Aikaa ei ollu hirveesti käytettävissä sillä samana päivänä piti vielä ajella Swakopmundiin, jonne matkaa oli pitkästi. Siispä pikanen patikointi kanjonin ympärillä ja kanjonissa sai riittää. Tosin keskipäivän aurinko oli niin porottavan kuuma, ettei sielä paljo kauempaa oliskaan jakanu olla.

Sesriem Canyon

Apina löys puun

Walvis Bay ja Swakopmund

Telttailuelämä jätettiin taakse ja suunnattiin rannikolle meren äärelle. Pieni pysähdys tehtiin Walvis Bayhin, jossa käytiin tutkaileen flamingoja ja pelikaaneja. Nyt olin sit mieki jo hypänny rattiin ja huristellu menemään, kaupunkiin tultaessa olin kuitenki jo totaalisesti unohtanu et ajetaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä.. Nohevana risteyksessä sit käännyin väärälle kaistalle, onneks ei ollu pahemmin muita autoja liikenteessä niin pääs kurvailemaan takas omalle kaistalle. :D 

Walvis Bay

Pysähdyksen jälkeen matka jatkuki sit Swakopmundiin, josta oltiin varailtu hotelli. Hotellilla sai huomata miten paljo ilma oli jäähtyny matkan edetessä. Kylmät merivirrat vaikuttaa rannikon säähän sen verran paljo, ettei veteen pahemmin tehny mieli pulahtaa. Muutenki tuntu ku olis tullu kokonaan eri maahan, kaupunki vaikutti tosi eurooppalaiselle ja suurinosa ihmisistä oli valkoihosia afrikaaneja. Illalla suunnattiin italialaiseen ravintolaan syömään, ja syötiinki ihan pitkän kaavan kautta. Alkupalaks kreikkalaista salaattia, pääruuaks ihan huippua seafood-pastaa (katkarapuja, simpukoita, mustekalaa ym.)  ja jälkkäriks brownieta vaniljajäätelön kera. Suomessa kyseinen huvi olis voinu tulla melko kalliiks, mut loppulaskua ku silmäiltiin niin huomattiin et kaikkien neljän ruuat ja juomat makso yhteensä noin 50e.

Seuraavana aamuna vielä ennen kotimatkaa käytiin mutka rannalla ja shoppailemassa. Vaikkei uimaan mentykkään, oli meri ihanan rentouttava ja aaltoja oli kiva kuunnella. Lopuks piipahdettiin vielä salaatille ja sit kotimatka saattoki startata. Tälläkertaa koko matka (reilu 300km) oliki päällystettyä tietä..ja se meidän onneks, koska rikkoontuneiden iskareiden takia kyyti alko muistuttaa jo laivalla matkustamista. Täälä liikenne kulkee kyllä hiukan eri tahtia ku Suomessa..130km/h vauhdissa porukka päästelee vielä ihan surutta ohi. Enää meillä ei kuitenkaan ollu kiire, joten päätettiin ottaa loppumatka vähä rauhallisempaa tahtia ettei hiukan kärsiny automme ihan kokonaan hyytyis.

Kotia kohti

Paska reissu, aprillia ;)

No nyt on sit tullu koettua Afrikkalainen päivystys pääsiäisen aikaan.. Ei mikään ihana kokemus voin todeta. Päätettiin tytsyjen kans lähtee jälleen vuorille vähä retkeilemään.. ja tottakai haluttiin valita vähä extrememmät reitit, eihän me mitään polkuja haluta käyttää (hyvä me!). Kaikki meni varsin hyvin ylösmentäessä.. mut sit jyrkkä rinne alaspäin ei ehkä ollu ihan paras mahdollinen valinta. Siihen ku vielä lisää liukuvan soran niin tulos on taattu. Toisinsanoen sora lähti mukavasti vyörymään jalkojen alla ja vauhti kiihty liian kovaksi, yritin sit jarrutella..mut kappas polvi ei oikeen kestäny ja taittu yli. Siinä sit tuli vähä kynnettyä maata turvallaan ja käsillään.. Ulospäin ei pahemmin näkyny muita jälkiä ku naarmuja leuassa ja kämmenissä... siihen ku se sit oliski vaan jääny, jomottava kipu polvessa oli ihan jäätävä. Ei mitään toivoo et sille olis voinu laskee painoo. Yritin vakuutella itelle et ei siinä mitään vakavaa voi olla ku ei oo edes turvoksissa, mut kylläpä se turvotuski sieltä pikkuhiljaa alko tulla. Onneks ei ollu enää pitkä matka takas yliopistolle, olis muuten yks jalkasena voinu olla pikku hätä.

Noh tien laitaan ku päästiin, niin ei muutaku taksia kehiin ja suunnaks sairaala. Taksi kuski kyseli et mihin sairaalaan mennään, mut eipä ollu pahemmin tietoo paikallisista paikoista, joten sanoin et lähimpään... Noh se sit kuskas meidät Katuturaan, joka ei ehkä olis ollu ensimmäisenä toivelistalla. Vastaanottoaula oli ihan täynnä ihmisiä ja pikku epätoivo alko iskee. Parin tunnin odottelun jälkeen pääsin jututtaamaan jotaki hoitajaa, joka anto pillerin kouraan ja sano et lääkäri kahtoo jalkaa kohta... Noh Afrikan "kohta" tällä kertaa tarkotti reilua tuntia. Ja tää odotus sen takia et sai kuulla lääkäriltä "onhan tuo vähä turvoksissa, pitäsköhän se kuvata?".... Siinä vaiheessa miulla alko olla pikkusen hermo jo kireellä päätin olla hiljaa ettei tulis sanottua jotain pahasti. Seuraavaks lääkäri sit alkoki kysellä vakuutuksista ja pienen rupattelutuokion jälkeen tultiin siihen tulokseen et se kuvataan. Jälleen lisää odottelua..

Vihdoin ja viimein parin tunnin odottelun jälkeen lääkäri sai kuvat kouraansa ja totes et jalka pitää leikata. Mie olin lähinnä paniikin partaalla ja sanoin ettei sitä todellakaan olla leikkaamassa. Yritin kysellä tarkempia tietoja et mikä oikeen oli vialla mut yhteinen kieli oli hiukan hukassa.. Fiksuna tyttönä sit päätin lähtee sairaalasta, koska olin päättäny ettei sielä miun jalkaan enää kosketa, onneks sentään tajusin pyytää kuvat mukaan.

Yliopistolla sit manailin ku miun huone sattuu olemaan just ylimmässä kerroksessa et miten sinne oikeen pääsen.. mut hitaasti mutta varmasti portaista tuli selvittyä ( ei kyl mitään tietoo miten pääsen alas). Sit vaan kaivelemaan vakuutusyhtiön numeroo ja soittoo Suomeen.. Pienehkön odottelun jälkeen puheluun vastattiin ja asia luvattiin selvittää mahdollsimman pian. Yleensä tällasissa tapauksissa kuulemma vakuutusyhtiö korvaa lennot takas Suomeen, ja operointi tapahtuu kotimaassa. Ja ystävällinen miekkonen puhelimessa totes et voin alkaa kahteleen paluu lentoja et tuskin asiassa mitään epäselvää on. Aiko soittaa illan aikana vielä takas ja laittaa vakuutuspäätöksen s-postiin tulemaan....

Että tällasta tälläkertaa.. johan täälä kylmä jo alko tullakki.. ei ku puhelinsoittoo odottelemaan.